maanantai 3. helmikuuta 2014

Into päällä ja sitten...

Hello everypony!
Elikkäs hiljaiseloa ollut mitä blogiin tulee. Jälleen kerran.
On tässä nimittäin mennyt aika tuolla ulkona liikkuessa ja salilla sekä työharjoittelussa.

Ruokavalion kanssa on nyt sumplittu ja tehty muutoksia, kerkesin viikon verran syömään vain 1200kcal / päivä, mutta nyt lisättiin hieman kaloreita ettei kroppa vedä itseään säästöliekille.
Ruokavalio on aika perus:
kanaa
tonnikalaa
salaattia
raejuustoa
maitorahkaa
mehukeittoa
mustikoita
kaurapuuroa
kolmen viljan leseseosta
parsaa
munanvalkuaista.

Tuossa oli kiteytettynä kaikki mitä söin sen viikon ajan. Nyt siihen lisättiin RUISLEIPÄ (lovelovelove).
Eli REAL, omnom, täältä mä tuun.
Ja saan myös syödä täysjyväpastaa sekä -riisiä. Todella luksusta!

Paino on lähtenyt kivasti alaspäin, nyt yhteensä vedetty itsestä 6kg läskiä taivaan tuuliin, takaisin ei oo tulemista!

Fiiliskuva saavutuksesta!

Olen yllättänyt itseni totaalisesti sillä miten hyvin on jaksanut salilla käydä. Ostin tosiaan vuoden jäsenyyden Hyväntuulen Kuntoklubille enkä ole kyllä katunut. Toki olisi mukavaa saada sinne kaveri, mutta onneksi rakas kihlattuni pääsee ko. salille työpaikan kautta ilmaiseksi.

Valaisen tässä hieman mitä mun normaali salitreeni pitää sisällään:
Alkuun 10min juoksumatolla (viimeinen minuutti juoksua, muutoin REIPASTA kävelyä)

Alakroppa:
Prässi 4x30 (50-70kg)
Pakarakone (en parempaakaan nimeä varmuudella tiedä :D) 4x10 (20kg)
Reidenojentajat 4x20 (20kg)
Kyykkyjä 2kg tangolla 2-3x10
Paluu prässiin.

Yläkroppa:
Rintaprässi 4x20 (25kg)
Vatsarutistus (laitteella) 4x30 (30kg)
Ylätalja 4x15 (20kg)
Hartiapunnerrus 4x20
Hauisnosto 2x20 (4kg (oh-nou))

Loppuun sitten taas 10min matolla / crossissa / pyörällä.
Itse henk.koht. vihaan (tai todella paljon epäpidän) crosstrainereita, koska mun polvet ei oo suunniteltu sellaiseen liikerataan vaan ne aina naksuu ja loksuu ja lukittuu. Inhottavaa.

Tuolla treenillä saan itseni aina aivan piippuun ja hikiseksi ja seuraavana päivänä tietää mitä on tullut tehtyä. Pieniä nuo painot jonkun mielestä varmasti on, mutta tässähän ollaan kehittymässä kaiken aikaa, vai mitä?


Pakolliset "kävin salilekasalilvika"-kuvat.

Vaikka ruokavalio on siirtynyt paljon paljon terveellisempään suuntaan ja elimistö saa kaipaamaansa liikuntaa, niin SILTI mä en ole saanut kehitettyä itselleni kunnon vastustuskykyä.
Viime viikolla olin 3pv kuumeessa ja nyt maha on aivan jumissa (sekaisin ko seinäkello). Yritän kuitenkin parantaa tätä lisäravinteilla ja vitamiineilla.


Tuossa mulla Möllerit, fatburneri ja monivitamiinipore (ja mahansuojalääke). Nykyään vetelen myös nivelkipuja estävää tabua, jonka tilailin Fitnesstukusta.

Palaan tässä toviksi vielä ruokavalioon.
On meinaan toisinaan vähän hankalaa noiden aikojen kanssa (syömisten väleissä se 3h max), kun tulee tarkkaan laskea, että mihin kellonlyömään mun pitää olla syömässä aamupalaa että voin töissä syödä hyvällä omallatunnolla juuri siihen aikaan kun siellä on ruokatauko. Iltavuorossa se tarkoittaa sitä, että mun täytyy nousta klo 7 aamulla jotta syön aamupuuron klo 7.30, että muut ruoat menevät sitten 3h sykleissä siten, että kun vuorossa on ruokatauon paikka niin voin syödä. Olipas kamala lausehirviö :D
Äitin_kili_nero täällä moi.

Ja juuri tälläkin hetkellä olen hereillä lähinnä siksi, etten ole aiemmin laittanut evästä huomiselle. En varmaan elämässäni ole tehnyt niin paljon ruokaa kuin nyt tammikuusta lähtien :D

Ainiin. Mullahan oli tuossa nuo synttärit (16.01.)! Sain rakkailta siskoiltani lahjaksi Fastin Vanilja proteiinijauhetta (OMNOM). Ihan parhautta. Lisäksi tässä olen testannut noita Fastin proteiinipuddingeja. Karamellitoffee oli ainakin ihan järkyttävää. Tai no kyllä sen söi, mutta koostumus oli sellaista et ehkä silti ottais mieluummin selekäänsä.
Suklaa taas on aika nannaa. Koostumukseltaan sekään ei ole mitään parasta mahdollista, mutta onhan se totaalista herkkua kun iskee himo suklaaseen.
JA mä kokeilin eräänä kauniina päivänä myös niitä todella kuuluisia protskulettuja:


Ohjeita on varmasti jokaisella jo niin paljon, että tulee korvista, mutta tässä vielä yksi:
1 kananmuna + 1 valkuainen
1 banaani
1/2dl proteiinijauhetta (Fast Vanilla)
1/2dl kaurahiutaleita
1/2dl rasvatonta maitoa

Nuo kaikki sekottelin sauvasekoittimella ja ei kun paistamaan. Nautiskelin ne sitten mustikoiden kera. Tää oli kyllä siis kielletty herkku, mutta mulla oli cheat day ;)

Oletteko Te, rakkaat lukijani, maistaneet / tehneet eri reseptillä näitä? Minkä olette kokeneet parhaaksi?
Jos ette vielä ole kokeilleet, mää suosittelen lämpöösesti kokeilemaan vaikkapa tällä reseptillä, todella hyvää!

Mitäs vielä? 
Sellaista haluaisin Teiltä kysellä, että oletteko kokeilleet  erilaisia treeniohjelmia, siis näihin ihan älyttömiin puhelimiin ladattavia?
Itelläni Sports Tracker mikä on tosi kätevä lenkkeillessä:


Tykkään eritoten tuosta, että se kirjaa reitin kartalle! 
Nyt vain eniten odottelen tässä sykemittarin hankkimista, helepottaa tuon aerobisen liikunnan kanssa ja erityisesti laskee päivittäiset kalorit (siis palaneet). 

Mutta hei. Mulla ei nyt juuri ole muuta tässä kohden iltaa.
Eli ei tässä, hyviä unia kaikille, nukkukaa hyvin!

Luv; Maaret


torstai 23. tammikuuta 2014

Vauhti päällä!

Hopla ja terve taas kaikille tasapuolisesti!

Miten Teillä on lähtenyt vuosi rullaamaan? Onko alku ollut miellyttävä ja mukava? 
Itellä tähän saakka mennyt hyvin hikisissä tunnelmissa.
PT:n kanssa pidettiin treffit maanantaina (20. päivä, taisin aiemmin jo mainita) ja siinäpä sitten käytiinkin 1h20min aika intensiivisesti läpi kokonaisvaltainen treeni. Perus aloittelut pyörällä 10min, sitten kokeiltiin mitä kaikkea pystyy tuon jalkavamman kanssa tekemään. Kyykyt onnistui, steppilaudalle nousut tieten (tosin siinäkin oikea jalka huomattavasti heikompi), vatsat ja habat, ylätaljat ja muut. Homma lähti mielestäni rullaamaan hyvin ja oli ihana kuulla rehellistä palautetta mm. siitä, että tosiaan "Kyllä kait se nyt sattuu ja tuntuu vaikealta kun siellä ei sitä lihasvoimaa vielä ole... VIELÄ!"

Niinpä, vielä. Kyllä se tästä. Alkuun nyt tieten on tarkoitus karistaa noita kiloja pois ja kohentaa tuota kuntoa aerobisen liikunnan kautta. Mitenkäs mie nyt sitten olen liikkunut? 
No, maanantaina se salitreeni, tiistaina lenkkeilyä luokkakaverin, hänen koiransa ja itselläni lainassa olleen Iines-hauvan kera ja kotona tehtiin vielä S:n kanssa tehokkaat 30min kotitreenit, jossa käytiin läpi kyykyt, heiluttiin kahvakuulan kanssa (haba hieman arka edelleen) ja otettiin vatsat ja vedettiin ihan perus kylkiasennosta jalkaa ylös hommat sitten loppuun. Reipas tuo mun kulta on kun jaksaa lähtä tekemään mun kanssa innolla.

Ruokapuoli myös ollut erittäin hyvin nyt hallussa, alkaa hiljalleen tulemaan nui ruoat jo selkärangasta, että miten paljon silmämääräisesti on nyt 100g jauhelijaa jne. Vielä en silti ole valmis vaa'asta luopumaan.

Ja vaa'asta kun oli puhe, niin sielläkin muutosta tullut eteen, nimittäin 3 kiloa on tässä 1,5v aikana lähtenyt (JEAH, HYVÄ MINÄ). Edelleen, se ei ole paljoa, mutta se on hyvä alku ja todella motivoi jatkamaan projektia eteenpäin. Jos nuin lyhyessä ajassa saa itseltään 3kg painoa pois niin mitäs sitten kuukaudessa tai kahdessa? Toki aluksi se paino lähtee aika rutkasti alas, koska lähtöpainoa on niin paljon. Olen joskus miettinyt olenko valmis kertomaan todellisuudessa oman lähtöpainoni ja mitat ym. Mun on pakko myöntää, että ei. Se varmasti motivoisi mua jatkamaan ja tekemään muutosta, että voisi aina päivittää tietoja, mutta jokseensakin se tuntuu itelle vaikealta. 

Ja sitäpaitsi suurin osa Teistä lukijoista kuulutte lähipiiriin, joten tiedätte lähtökohdat ilman painolukemia ja mittojakin.

Se siitä.
Tämä päivä on myös pitänyt mukanaan runsaasti liikuntaa. Ihana naapurini ja luokkatoverini päätti aamulla, että nyt lähdetään aamuaerobiselle ja niinhän myö tehtiin ja heitettiin 3km lenkki.
Eipä siinä, sama ihana tyttönen päätti lähtä mun kanssa vielä salillekin.
Siellä nyt jäi nui itse varsinaiset "salilaitteet" hieman vähemmälle, mutta sitäkin enemmän juoksumattoa. Käytiin me toki sali circuit laitteet kertaalleen läpi ja mie riehuin jalkaprässin kanssa ja kokeiltiin vähän kyykkyjä. Mutta sitten tuli itelle taas vastaan tämä huono itsetunto. Alkoi ahdistamaan. Mutta silti mentiin vielä tekemään loppulämpö juoksumatolla. Oli todella kivaa ja nyt onkin ihan finaalissa!

Tänään aion silti vielä tuota hyötyliikuntaa harrastaa siivoamalla asuntomme siihen malliin, että rakas äitini pääsee tänne huomenna vierailemaan ilman, että saa ensimmäisenä käteensä pölyhuiskan ;)
Ja kyllä mie varmaan tänään vielä vähän rassaan noita "haboja" kahvakuulan kanssa. 

Tämä oli nyt hyvin tekstipainotteinen ja tylsähkö päivitys, mutta kyllä se tästä. Ja hei, ehdotelkaa mulle teemoja mistä tosiaan haluaisitte mun kirjoittavan, ihan mielellään mä tänne säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittelen.

Nyt ruoka palaa uuniin (kasvisgratiinia katkaravuilla, OMNOM) ja maha karjuu sitä sisäänsä, nähdään taas.

Luv; Maaret.

maanantai 13. tammikuuta 2014

New year, new me jne.

Hei toverit!

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2014 jokaiselle! Miten se on Teillä lähtenyt käyntiin?
Onko tullut tehtyä uusia lupauksia tulevalle vuodelle?

Itselläni tietysti on. Lupailtiin tuossa jouluna (olimme Pohjanmaalla perheeni parissa sitä viettelemässä, ihana kaunis joulu oli) kihlattuni kanssa pudottaa tietty määrä kiloja ensi jouluun mennessä. Huh, rankka vuosi siis edessä.
Mikäli onnistumme tavoitteissa, toivoimme jotain yhteistä, vähän isompaa lahjaa. No, entäs jos emme onnistu? 
Pyysimme, että mikäli epäonnistumme, emme halua lainkaan mitään tulevana jouluna.
Siis toivotaan, että ensi joulu tuo tullessaan jotain mukavaa, eikös vain ;)

Uusi vuosi alkoi ja samalla mun ruokavalio käännettiin taas kohti parempia tuulia. Aluksi tieten kova into päällä, jaksaa tehdä ja puuhata keittiössä, on kiva käydä kaupassa hakemassa kärryllinen terveyttä kotiin jne.

Aikoinaan, muutamia blogimerkintöjä takaperin, lupailin vähän valaista mitä kaikkea se minun ruokavalio mahtanee pitää sisällään. Noh, voisin tähän laitella nyt muutamia kuvia siitä MITÄ minä tuosta ääniaukosta sisääni ahdan nykyisin.

Tässäpä esimerkiksi tällainen ruoka. Siinä mulla on 100g pihvi nautaa (lehtipihvi) paistettuna ja sitten 200g salaattia (salaatissa kiinankaalta, kurkkua, kirsikkatomaattia, paprikaa ja avokadoa) ja vielä 50g raejuustoa. Hyvää ja takuulla lähtee nälkä.

Tässä taas on lähes kaikkea, mitä ruokavaliolappu sallii. Täysjyväriisiä 30g (raakana punnittu), 50g maustamatonta kanaa ja 50g katkarapuja ja 200g kasviksia. Sekoitin ne ns. risotoksi ja nautiskelin.

Tämä mössö taas sisältää 200g keitettyä ja soseutettua kukkakaalta & porkkanaa, 100g naudan 10% jauhelihaa ja ystävääni raejuustoa. Tästä muodostui lähes lemppari.

Ja viimeisenä mun all-time-favourite, 100g naudan 10% jauhelihaa lihapulliksi pyöriteltyinä ja perus lehtisalaatti kurkulla, tomaatilla ja paprikalla ja aina niin ihana raejuusto höysteenä. Lasissa kotitekoista vissyä (ilman suolaa).

Näin. Eli ei tämä ruokavalio mitään ydinfysiikkaa vaadi. Määrän tuntuvat pieniltä, mutta voin kertoa, että kun tuohon määrään ruokaa tottuu, alkaa suurempi määrä ruokaa ahdistaa ja tuntua jo pahalta. Yleensä teen mielellään niin, että paloittelen kurkkua, paprikaa ja tomaattia ja salaatinlehdet jäävät pois. Kun kuljetan rasiassa tätä ruokaa kouluun, se on jotenkin kivempaa syödä, eikä salaatinlehdet ehdi "nahistua" rasiassa.

Mitä muuta mä syön? Aamuisin olen pääosin syönyt kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla, mutta nyt olen siirtynyt maitorahkaan mehukeitolla. Mulla tosiaan on vaikeuksia saada aamuisin mitään alas, joten rahka + mehukeitto ovat kevyempi vaihtoehto ja menee paremmin alas.

Lisäksi saan syödä kalaa. Myös tonnikalaa ja jossain määrin myös katkarapuja. Ja munakkaita.
Munakkaat ovatkin erittäin helppo ja nopea tapa saada protskuja itseensä ja maistuvatkin hyvältä.

Mutta entäs se paino?
No tuota. Mä olen nyt toista viikkoa syönyt tätä ruokavaliota suhteellisen orjallisesti (alussa tuli lipsumisia), juonut vettä ainakin sen 3l päivässä ja eipä siinä. Paino NOUSEE. 
En käsitä, mutta toisaalta tässä ruokavaliossa on niin paljon nestepitoista ruokaa, niin oletettavasti mun kroppa on nyt sitten päättänyt varastoida kaiken nesteen itseensä vaikka päinvastoin tulisi tapahtua. Kyllä se vielä tästä.

Sovittiin PT:n kanssa treffit 20. päivälle. APUA.
Nyt täytynee siis mainita sellainen juttu, että uuden asunnon sijainti on ehkä loistavin ikinä. Nimittäin tien toisella puolella on sali. Kyllä. Ei voi käyttää verukkeena sohvalle jäämisestä sitä, että "No kun se sali on niin kaukana ni emmää sit jaksanu ja..."
Tai voi, ainahan ihminen tekosyitä keksii, mutta en salli sitä itselleni.

Ja ette salli tekään. Kattokaa nyt sitten tosissaan, että mä käyn siellä salilla ja jos tuumaatte, että "JAAHANS, SIITÄ ON NYT AINAKIN VIIKKO KUN SE EI OLE HIHKUNUT FACEBOOKISSA HARRASTANEENSA LIIKUNTAA!!!" niin paiskokaa yksityisviestiä tai tulkaa kommentoimaan tänne mulle, että "Hei niin pitikös sun muuttaa olotilaasi jotenkin". 

Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille Teille jotka olette jaksaneet mua kannustaa kerta toisensa jälkeen. 
Kyllä mä Teille vielä näytän ja lunastan lupaukseni ja uhoamiseni.

Nyt on kello jo sitä luokkaa, että on parasta lähteä unille.
Mainittakoot, että olen koko alkuvuoden sairastellut, eikä se meinaa vieläkään helpottaa, nimimerkillä koko päivän olen palellut peiton alla. Mutta huomenna silti kouluun. Viikon rutistus, sitten viikon rutistus kotosalla tehtävien parissa ja 6 viikkoa harjoittelussa. Kyllä... se.... tästä.

Mutta joo. Tällaista mulle kuuluu. Kertokaa toki ideoita ja ajatuksia joista haluatte mun kirjoittelevan. Tai kertokaa jos ette halua mun enää kirjoittelevan, niin keskustellaan asiasta ;) 

Ei muuta kuin nukkukaa hyvin, syökää kivasti ja juokaa vettä (ja pysykää poissa kuumepöpöiltä).

Luv; Maaret.